2003 - Kuinka kaikki alkoi
Vuonna 2003 järjestettiin Suomessa, Heinolassa, ensimmäiset Karaoken Maailmanmestaruuskilpailut. KWC-tapahtumapaikkana oli Heinolan kesäteatterin upea lava ja ympäristö. Kaunis sää suosi kilpailutapahtumaa. Yleiseä vieraili neljän päivän aikana n. 10 000. Avajaisillan showsta vastasi Jari Sillanpää.


Menneiden vuosien tapahtumien video, ääni sekä kuvatuotantoon pystyt tutustumaan laajamittaisemmin Media -osiostamme.
Ensimmäiseen Karaoke MM-kilpailutapahtumaan oli saapunut kilpailijoita seitsemästä (7) maasta. Finaali oli Englannin juhlaa. Maailmanmestareiksi sekä naisten että miesten sarjoissa kruunattiin englantilaiset Danni Gadby ja Uche Eke, toisiksi suomalaiset Säde Hovisilta ja Olli-Pekka Junttila, kolmansiksi norjalainen Christhine Aas-Hals ja suomalainen Jan-Mikael Pennanen, neljänsiksi suomalainen Noora Lehtinen ja norjalainen Jorn Grepperud ja viidensiksi suomalainen Susanna Gärdström ja puolalainen Alex Styrna.
2004
Tieto vuoden 2003 KWC-kilpailutapahtumasta alkoi levitä maailmalla. Vuoden 2004 kilpailutapahtumaan ottikin osaa jo 14 maata. Kilpailupaikka oli edelleen Suomessa, Heinolassa, upealla kesäteatterialueella. Vuosi 2004 oli kesän suhteen Suomessa todella huono, satoi lähes joka päivä. KWC-kilpailutapahtuman ajaksi olivat säätieteilijät luvanneet kaunista, aurinkoista säätä, mutta toisin kävi. Neljän (4) tapahtumapäivän aikana satoi valtavasti, viimeksi oli satanut yhtä paljon vuonna 1914! Mikään ei kuitenkaan pystynyt latistamaan tunnelmaa katetussa kesäteatterissa ja Karaoken Maailmanmestaruuskilpailut vuosimallia 2004 olivat taas kesän energisin musiikkitapahtuma!


Avajaisillan esiintyjinä olivat Marion Rung ja Viktor Klimenko. Kun maiden määrä oli tuplaantunut ensimmäiseen vuoteen nähden, oli myös kilpailu Maailmanmestaruudesta muodostunut tiukemmaksi. Maailmanmestareiksi valittiin libanonilainen Samantha Sayegh ja itävaltalainen Thomas Strubler. Toisiksi tulivat irlantilainen Shirley Lowther ja suomalainen Robin Berg, kolmansiksi norjalainen Cathrine Hovland ja amerikkalainen Bret Harmon, neljänsiksi suomalainen Ann Wikström ja libanonilainen Sami Gabriel, viidensiksi norjalainen Marianne Furberg ja suomalainen Sami Muhonen
2005
Heti kesän 2004 KWC-kilpailutapahtuman jälkeen alkoi tulla maailmalta uusia yhteydenottoja osallistumisesta vuoden 2005 KWC-kilpailutapahtumaan. KWC-kilpailutapahtuma järjestettiin edelleen Suomessa, Heinolassa. Osallistuvia maita oli 21. Järjestävä taho jännitti säätä, ettei vain toistuisi edellisvuoden kaatosateet. Avajaispäivän aamulla oli valtava sade, joka todella säikäytti, mutta sade meni puoleen päivään mennessä ohi ja sään haltija suosi koko neljää (4) tapahtumapäivää upealla säällä.


Oheisohjelmaan oli satsattu aikaisempia vuosia enemmän. Avajaisten alkajaisiksi esiintyivät Virve Rosti ja Menneisyyden Vangit, puolilta öin viihdytti Suomen euroviisuedustaja Geir Rönning ja keskiyön showsta vastasivat Scandinavian Hunksit. Perjantai-iltana keskiyöllä esiintyi australialainen Thunder from Down Under ja lauantaina oli Lamourettes Shown aika. Kilpailu Maailmanmestaruuksista ja muista sijoituksista oli äärimmäisen tiukkaa. Sijoitukset vaihtelivat joka laulusuorituksen jälkeen. Tämä tietenkin kertoo todella tasokkaista kilpailijoista ja samalla myös siitä, että päästäkseen Maailmanmestariksi, pitää hallita viisi (5) lauluesitystä todella hyvin!
Lopullisten yhteispisteiden perusteella Maailmanmestaruudet menivät irlantilaiselle Rachel Brownille ja libanonilaiselle Iyad Sfeirille. Toisiksi tulivat thaimaalainen Saisunee Sukhakrit ja irlantilainen Danny Cummins, kolmansiksi portugalilainen Isabel Viana ja suomalainen Ari Koivunen, neljänsiksi suomalainen Maria Saarimaa ja amerikkalainen Timothy Duff Morrison, viidensiksi australialainen Kelee Bushwell ja portugalilainen Paolo Verdade.
2006
KWC 2006 (Karaoke World Championships 2006) tapahtuma järjestettiin merellisissä tunnelmissa risteilylaiva M/S Galaxylla, 8.-10.9.2006. Laiva täyttyi viikonlopun ajaksi karaokefaneista ympäri maailmaa ja heillä oli myös mahdollisuus vierailla Suomessa ja Virossa tapahtuman aikana. Tapahtuman kansainvälinen tunnelma tarjosi upean ohjelman yleisölle perjantaista aina sunnuntaihin asti. Yleisö pääsi myös testaamaan laulutaitojaan laivan useissa eri yleisökaraokepisteissä. Hevikaraokea laulettiin diskossa ja jopa saunassa pystyi tarttumaan mikkiin tai hypätä uima-altaaseen laulamaan karaokea! Yleisökaraoke oli tapahtuman aikana niin suosittua, että joka pisteessä joutui jonottamaan useamman tunnin omaa vuoroaan.


Suomalainen televisioryhmä oli paikalla tapahtumassa, nauhoittamassa TV ohjelmaa "Tartu Mikkiin". Ohjelmassa ihmiset laulavat karaokea ja julkkisvieraat musiikkialalta koettavat arvata mikä kappale on kyseessä. Jälleen kerran KWC laulajien taso oli todella korkea. Yleisö oli mielissään upeista esityksistä ja tuomarien valinta oli vaikea, valita toinen toistaan upeimmista laulajista parhaat. Perjantai illalla, 8.9.2006, kaikki laulajat esittivät yhden laulun. Lauantai aamupäivällä kilpailu jatkui toisella kierroksella. Tämän jälkeen laulajat karsittiin 15 parhaaseen naiseen ja mieheen, jolloin finaalikierrokset pääsivät alkamaan. Joka kierroksella tippui jälleen 5 miestä ja 5 naista jättäen viimeiselle, 5:lle kierrokselle 5 parasta naista ja miestä. Kilpailun aikana nähtiin esityksiä useilla eri kielillä, mm. englanniksi, ruotsiksi, viroksi, puolaksi, kiinaksi, suomeksi, thain ja Malesian kielellä.
Viimeisen 5:nen finaalikierroksen jälkeen KWC 2006 voittajat julistettiin. Naisten sarjan Maailmanmestariksi kruunattiin Tham Hui Chyi Malesiasta ja miesten Mark Wilson Australiasta. Erityisesti Mark oli hyvin liikuttunut voitostaan, ilmaisten sen onnen kyynelin. Jo itse osallistuminen KWC 2006 tapahtumaan oli ollut Markille elämys, sillä hän ei ollut koskaan aikaisemmin matkustanut kotimaansa ulkopuolelle.
2007
Vuonna 2007 Karaoke Maailmanmestaruuskilpailut pidettiin ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella. KWC 2007 (Karaoke World Championships) tapahtuma järjestettiin Thaimaassa, Bangkokissa. Upeat puitteet tapahtumalle tarjosi ainutlaatuinen ulkofestivaali alue, Suan Lum Bangkok Night Bazaar, jonka pääesiintymislavaa sekä laulajia mahtui katsomaan n. 10 000 katsojaa. KWC 2007 tapahtuman molempina päivinä alue veti täyden yleisön.


Tapahtuman aikana "KWC tunnelma" oli jälleen läsnä laulajien sekä heidän kannattajien keskuudessa. Kaikki kannustivat toisiaan hyvässä hengessä ja yleisö pääsi nauttimaan toinen toistaan upeimmista esityksistä. Mark Wilson, vuoden 2006 Maailmamestari (miesten sarja) oli myös kutsuttu esiintymään tapahtumaan ja luovuttamaan kruununsa seuraajalleen. Laulajat kilpailivat kahden päivän ajan - parhaimmat pääsivät esittämään 5 eri laulua loppukierroksille asti (5 parasta miestä / 5 parasta naista). Vuoden 2007 Maailmanmestareiksi kruunattiin loppuyöstä Ausralian Julie Walter-Sgro ja Malesian Kelvin Lu Hee Wah.
2008
Vuoden 2008 Karaoken maailmanmestarit ovat Australian Michael Bates ja Ranskan Juliet Gonnet. Suomalaiset eivät selvinneet miesten tai naisten sarjojen kolmen parhaan joukkoon. Suomalaisia edustivat myöhään lauantaina päättyneessä finaalissa Heidi Ruuska, Jane Kuivalainen ja Kristoffer Ignatius. Kaiken kaikkiaan finaalissa kilpaili kymmenen miestä ja kymmenen naislaulajaa.
Miesten sarjan kakkoseksi tuli Ison-Britannian Anthony Garcia ja kolmanneksi Ruotsin Medhanie Mezgebe. Naisten sarjan hopean vei Irlannin Elaine O'Halloran ja pronssin Ruotsin Jasmine Kara.

Suomeksi
In English