Maailman paras karaokelaulaja 2019 on Jenny Ball Englannista!

Seitsemästoista KWC eli Karaoken maailmanmestaruuskilpailun finaali käytiin viime viikolla Tokiossa. Reilut 30 000 laulajaa 25 eri maasta osallistui tämän vuoden alkukarsintoihin, joita lopulta 43 solistia ja 6 duettoparia valikoitui Tokion kolmipäiväiseen finaaliin.

Kilpailun voitto meni tänä vuonna Englantiin. Toissa vuonna Ison-Britannian X-Factorissakin siipiään kokeillut Jenny Ball oli vaikuttava kaikilla neljällä kierroksellaan, ja hänen finaalikierroksen tulkintansa Jennifer Hudsonin voimahititstä And I Am Telling You I Am Not Going sai tuomaristolta ylivoimaisesti kisan kovimmat pisteet.

Katso Jennyn voittoesitys tästä:

Toiseksi solistisarjassa sijoittui Katey Day-Reick Kanadasta ja kolmanneksi Olivia Ruth Indonesiasta.

Duettokisan voitto meni Kanadaan. Candace Miles ja Kate Dion esittivät mm. Christina Aguileran Candymanin.

Duettosarjan toiseksi tulivat Brasilian Aline Cunha & Rairo ja pronssille itsensä lauloivat Valerisse & Ishma USA:sta.

Suomea edustivat Emmi Hietikko ja Toni Kristian. Emmin lopullinen sijoitus oli jaettu 19. sija ja Tonin jaettu 25. Duetoissa he jäivät viidensiksi. Kaikki kilpailun pisteet voi nähdä täältä KWC:n kansainväliseltä sivulta.

Kilpailun yleisöäänestyksessä annettiin 31287 ääntä, ja voiton vei ylivoimaisella 16,84% äänisaaliilla Filippiinien Anjo Sarnate.

KWC:n YouTube-kanavalta voit katsoa muitakin kisaesityksiä sekä Japanin-finaalin koko lähetykset!

Ensi vuoden KWC-finaali lauletaan marraskuussa Kanadassa, ja Suomen alkukarsinnat alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen.