KWC SUOMENMESTARUUSKILPAILU 2020 SEMIFINAALIÄÄNESTYS ALKAA TÄNÄÄN KLO 16.00

Koronakevät keskeytti KWC karaoken suomenmestaruuskilpailun karsinnat baareissa, ja kilpailu on käyty tänä vuonna pääosin verkossa videoilla.Kilpailuun osallistui satoja kovatasoisia hakijoita ympäri Suomen, ja 39 karaokelaulajaa on selvittänyt tiensä kisaan viimeiselle kierrokselle.

Loppukilpailu on kaksiosainen: semifinaalivideoita arvioidaan kilpailun nettisivulla 21.-25.9. ja 24 parasta laulajaa nähdään ISTV:n suorassa finaalilähetyksessä lauantaina 26.9. kello 17-21.

Kilpailun tuomaristossa on musiikin, median ja esiintymisen ammattilaisia. Arviointikriteereinä ovat kilpailijan lauluääni, tekniikka, tulkinta ja esiintyminen. KWC suomenmestaruuskilpailussa kaikki laulukielet sekä genret ovat sallittuja. Kilpailijat ovat kuvanneet esitettävät kappaleensa syyskuun aikana. Tuomaristo ei arvioi videoiden teknistä laatua – ainoastaan esityksellä on väliä!

Finaalin tuomaristossa ovat:

  • Juuri uuden albumin ”Michael Bleu Presents American Graffiti” julkaissut artisti, muusikko Michael Bleu
  • tuottaja, artisti (mm. Läpikuultava-debyyttisinkku) Oona Kapari
  • Cloud BeDevil, esiintyjä, burleskitaiteilija
  • Toni K. Laaksonen, toimittaja, Suomen edustaja Karaoken MM-kilpailussa 2019

Myös yleisöllä on suuri rooli: raadin pisteet painavat 50% edestä ja yleisöäänistä saadaan toinen 50%. Laulajia äänestetään kilpailun sivustolla kwc.fi. Semifinaalikierroksen lauluja saa äänestää maanantaista perjantaihin, ja finaaliääniä vastaanotetaan lähetyksen aikana. Äänestäneiden kesken arvotaan myös palkintoja. Äänestä siis oma suosikkisi voittoon!

Kisan juontavat Singa Open Air Karaokejen juontajana ja esim. Karanteenikaraokeryhmässä tutuksi tullut Karaokekeisari Heikkinen ja muusikko-somepersoona Silja Niemi Singalta.

Voittaja julkistetaan ISTV:n lähetyksessä lauantaina 26.9. klo 20.00 jälkeen. Suomenmestaruustittelin lisäksi kilpailussa jaetaan kisapaikka neljälle laulajalle edustamaan Suomea karaoken MM-finaalissa, joka käydään marraskuussa verkkokilpailuna. Vuoden 2020 MM-finaaliin on odotettavissa laulajia 25 eri maasta.

Karaoken suomenmestaruuskilpailun järjestää kotimainen karaokeyritys Singa Oy.

KWC Karaoken SM-kilpailu 2020 finalistit:
Harri Laakso, Ruokolahti
Jaana Lapanko, Imatra
Linda Jokiniemi, Salo
Jason Tran Trung Duc, Vantaa
Ilpo Lehtonen, Parainen
Aleksi Faltin, Ikaalinen
Jaana Hautakangas, Alajärvi
Anna-Kaisa Lassila, Kokkola
Jenni Olenius, Lahti
Katri Lamppu, Oulu
Essi Veteläinen, Espoo
Tiina Lappalainen, Kuopio
Samuli Hautamäki, Himanka
Antti Teikari, Kellokoski
Jyrki Ikonen, Joensuu
Piia Sivonen, Haapalahti
Henni Jokinen, Turku
Riku Soininen, Nokia
Tanja Heinäaho, Konnevesi
Reeta Raivio, Heinola
Kiku Heikkilä, Tampere
Nina Karoliina Takkunen, Ylivieska
Jarkko Timonen, Tampere
Jukka Katajala, Vantaa
Markus Kuusisto, Nokia
Jenna Hekkanen, Varkaus
Aaron Knox, Helsinki
Olli-Pekka Tuomi, Tampere
Melina Palomäki, Espoo
Maija Ahvenainen, Lahti
Eija Kaasalainen, Hyvinkää
Pekka Hänninen, Ulvila
Sanni Nieminen, Vantaa
Carita Kauppila, Tornio
Sari Maria Hjelt, Orihuela Costa
Juliana Danilova, Lahti
Pauliina Hintsanen, Mikkeli
Lissa Joensuu, Riihimäki

Vuoden 2019 voittaja Emmi Hietikko edusti Suomea MM-finaalissa Tokiossa. Kuva: Karaoke World Championships